>
Arki, Musiikki, Musiikkikasvatus, Musikaalisuus

Laulua nuotin vierestä?

Leijonanosa musiikkielämästä pyörii laulamisen ympärillä niin populaari- kuin klassisessa musiikissa, puhumattakaan televisiossa aikaa saavista yleisölajeista (idols- ja kuorokisat). Laulaminen lienee yleisin tapa osallistua musiikin tekemiseen (lastenlaulut, hengelliset tilaisuudet). Laulua voidaan pitää luontaisimpana instrumenttinamme. Miksi silti epätarkka laulaminen on varsin yleistä?

Yli puolet ihmisistä kertoo olevansa huonoja laulajia, mutta kun katsotaan miten he laulavat, paljastuukin heistä valtaosa (90%) kohtuullisen tarkoiksi laulajiksi. Peter Pfordresherin ja Brownin selvityksessä (2007) tämä tarkkuus määritettiin siten että laulaja osui puolen sävelaskeleen päähän tavoitelluista sävelistä. Tämä tarkkuus riittänee tunnistettavaan esitykseen, mutta silti osalla laulajista on nuotti pahasti hakusessa.

Mikä ongelmana epävireisessä laulamisessa?

Onko ongelma epävireisessä laulamisessa säveltason havaitsemisessa, tuottamiseen liittyvässä lihaskontrollissa, vai havaitsemisen ja tuottomekanismin välisessä kytkennässä? Tuore kanadalainen tutkimus selvitti kiinnostavan koesarjan avulla epävireisen laulun syitä. Sean Hutchins ja Isabelle Peretz (2011) laittoivat tavalliset ihmiset tuottamaan kuultuja tavoitesäveliä eri tavoin. Yksi tuottamistapa oli laulamalla, toinen oli liukusäätimellä, jolla sai säätää tietokoneen laulamaan äänenkorkeutta itse parhaaksi kokemillaan tavalla. Tämä apuväline poisti omaan äänentuottamiseen liittyvät haasteet ja useimmat koehenkilöt saivatkin tällä keinolla tuotettua tarkasti tavoiteltuja säveliä.

Muokattavalla äänen laadulla huomattiin kuitenkin olevan merkitystä, sillä erityisesti lauluäänenkaltainen sointiväri oli vielä osalle porukasta vaikea saada kohdalleen. Tästä, ja muutamasta lisäkokeesta, tutkijat päättelivät että keskeiset ongelmat liittyvät ei niinkään sävelkorkeuden havaitsemiseen eikä useinkaan edes pelkkään äänentuottolihaksiin, vaan linkitykseen kuulemisen ja äänentuottamisen välillä.

Epävireisyys väistyy harjoittelemalla

Viime vuosina musiikkipedagogit ovat alkaneet kiinnittämään enemmän huomiota omaan laulunäänensä “hukanneisiin”. Ava Numminen on havainnollistanut kuinka paljon kuka tahansa voi kehittyä laulamisessaan. Hän otti pienimuotoiseen koulutukseen sellaisia aikuisia, joilla oli vaikeuksia laulamisessa. Erilaisten harjoitteiden kautta lähes kaikki näistä ”kehittyvistä laulajista” paransi tuloksiaan rutkasti säveltarkkuudessa ja äänialan laajuudessa saadessaan ryhmä- ja yksilöohjausta laulamiseen puolentoista vuoden ajan (Numminen, 2005). Erityisen merkittävää projektissa oli se, että kehittyminen myös heijastui laulajien itseilmaisuun ja itseluottamukseen.

Kansallisen vireyden jäljillä?

Kiinnostavaa, että vielä 1950-luvun opetussuunnitelmissa kansakoulussa oli aineena laulu, jonka yhtenä tavoitteena oli äänenmuodostuksen oppiminen. Peruskoulu muutti oppiaineen musiikiksi ja laulun merkitys pieneni. 1990-luvulla musiikin tavoitteet alkoivat korostaa oppilaan omia musiikkielämyksiä ja luovuutta. Äänenhallintaa ei edes tavoitella opettajakoulutuksen tavoitteissa (esim. Valtasaari, painossa).

Voisi tällä perusteella olettaa, että moni nykyään ei vain pääsee kokeilemaan tämän joka päivä puheessa käytetyn lihaksen hienovaraista hallintaa, eikä siksi opi yhdistämään sävelkorkeutta ja ääntelyään riittävän hyvin? Jos tätä tehtäisiin systemaattisemmin vaikka koulussa, voisiko jopa puheen nyansseihin hiipiä sitä suomalaisille niin vierasta säveltason vaihtelua, josta ilmeikäs ja kiinnostava puhe yleensä koostuu?

Muuten, minkä verran karaoke/singstar on harjaannuttanut suomalaisten laulutaitoa ja itseilmaisua? Karaoke ei ehkä opeta säveltarkkuutta, mutta rohkaisee laulamista ja itseilmaisua. Singstar -tyyppiset pelit taas puolestaan treenaavat rytmistä ja säveltason tarkkuutta, sillä alkuperäisen tapaista melodian laulamalla pisteet todellakin kertyvät. Voin jo kuvitella musiikin numeron muodostaminen omavalintaisen kappaleen laulamisen avulla. Toisaalta, moinen kilpailu ei ole järin viisasta musiikissa.

Lähteet

  • Hutchins, S., & Peretz, I. (2011). A frog in your throat or in your ear? Searching for the causes of poor singing. Journal of experimental psychology General, 1-22. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21875245 
  • Numminen, A. (2005). Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi. Tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta. Väitöskirja: Helsinki, Sibelius-Akatemia. http://ethesis.siba.fi/ethesis/files/isbn9525531171_copy.pdf
  • Pfordresher, P. Q., Brown, S., Meier, K. M., Belyk, M., & Liotti, M. (2010). Imprecise singing is widespread. Journal of the Acoustical Society of America, 128(4), 2182-2190.
  • Valtasaari, H. (painossa). Laulunopetuksen aseman ja sisällön muutokset: Laulunopetuksen uhkia ja mahdollisuuksia. Finnish Journal of Music Education.
Mainokset

About Tuomas Eerola

https://twitter.com/tuomas_ee

Keskustelu

One thought on “Laulua nuotin vierestä?

  1. Entä Idols kisat. Siellä on monasti ollut täysin laulutaidottomia nuoria. Niitä pitäisi tutkia.

    Posted by Hhhhh | 27.11.2011, 09:43

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mainokset
%d bloggers like this: