>
Musiikki, Musiikkimaku, Teknologia

Millaisesta soundista pidät?

Musiikin lajit (esim. ooppera, iskelmä, heavy, tekno) on helppo erottaa nopeasti toisistaan. Erottelu tapahtuu tunnusomaisen soundin eli tarkemmin sanottuna sointivärin perusteella. Mistään monimutkaisesta musiikin rakenteesta ei ole kyse, sillä vaikkapa alle puolen sekunnin näytteessä ei juuri sointukierrot, rondomuoto tai edes melodiat ehdi tulla esille. Tämä myös tarkoittaa sitä että me muistamme tyypilliset sointivärit erittäin hyvin. Entä jos musiikkimaun tärkein tekijä olisin sointiväri? Monethan ihastuvat jonkin tietyn laulajan ääneen tai erityiseen soittimeen ikihyviksi ja muokkaavat valikoimansa sen perusteella.

Musiikkiteknologian avustuksella voisi helposti analysoida oman sointiväriihanteesta omasta levyhyllystä tai soittolistasta. Ongelmana on kuitenkin se, että pidämme monentyyppisistä soundeista tilanteesta ja tyylistä riippuen.

Jyväskyläläinen jatko-opiskelija Rafael Ferrer on selvittänyt tätä kysymystä keräämällä ensin verkkoradioiden tageista koostuvan aineiston, jonka perusteella musiikin voi luokitella käyttäjien mieltämiin joustaviin luokkiin. Sen jälkeen hän on ”uuttanut” tuhansista kappaleista sointivärinäytteitä, jotka edustavat näitä luokkia. Näytteissä on todella lyhyitä (0,05-0,15 sek.) pätkiä kymmenistä samanlaisista kappleista, jolloin kaikki korkeammat musiikin rakenteelliset puuttuvat. Näitä näytteitä arvioimalla voi testata sitä, että jos sointiväri eli soundi on keskeinen, pitäisi kuulijoiden mieltymykset tulla jo esille näistä näytteistä pitämisessä.

Lähteet
Ferrer, R. & Eerola, T. (2010). Timbral qualities of semantic structures of music. In Proceedings of 11th International Conference on Music Information Retrieval (ISMIR 2010), pages xx-xx.

Mainokset

About Tuomas Eerola

https://twitter.com/tuomas_ee

Keskustelu

One thought on “Millaisesta soundista pidät?

  1. Hei, olisi mukava ottaa nuo näytteet kokeiltavaksi ja puheeksi 1. vk:n kurssilla. Onko niitä mahdollista saada?
    Voisimme toki tuottaa myös jotain aineistoa, jos sellaista vielä keräätte.

    Terv. Marjut Haussila

    Posted by Marjut | 16.12.2010, 15:53

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mainokset
%d bloggers like this: